3. Digiopastuksen suunnittelu

Palvelukuvaukset

Palvelupolut kuvaavat kohderyhmän ja järjestävien tahojen toimintaa ja ajatuksia digiopastuksen eri vaiheissa. Palvelupolku kuvaa palvelun käyttöä vaiheittain palvelun alusta loppuun. Tältä sivulta löydät palvelupolut kullekin toimijalle erikseen:

Voit myös ladata Seijan palvelupolun sekä koordinaattorin ja kumppanien polut PDF-muodossa itsellesi. Löydät ne myös materiaalipankista.

Seija Seniorin palvelupolku

Seija Seniorin palvelupolku kertoo esimerkkien avulla opastuksen kohderyhmän ajatuksista tai toiminnasta opastuksen eri vaiheissa.

1. Tiedon saanti

Seija voi saada tiedon koulutuksesta, kun hän:

  • huomaa flyerin digiopastuksesta terveyskeskuksen odotustilassa,
  • saa kirjastosta tiedon digiopastuksesta,
  • kuulee digiopastuksesta ystävältään tai
  • huomaa mainoksen lehdessä.

2. Lisätietojen kysyminen

Jos Seija kaipaa lisätietoa, hän soittaa kirjastoon ja kysyy asiasta.

3. Päätös osallistua

Aihe on ajankohtainen Seijalle, ja tilaisuudessa käydessään hän voi hoitaa myös muita asioita. Lisäksi tilaisuuteen ei tarvitse ilmoittautua, joten Seija päättää osallistua.

4. Saapuminen

Opastuspaikan mukaan Seija valitsee jonkun seuraavista tavoista saapua paikalle. Hän voi:

  • saapua paikalle julkisilla välineillä, koska tilaisuus on hyvien kulkuyhteyksien varrella ja tähän aikaan yhteydet ovat hyvät. Mukana hänellä on ystävä.
  • saapua paikalle kävellen, koska tilaisuus on lähellä kotia. Samalla voi tehdä päiväkävelyn.
  • saapua paikalle omalla autolla ja olla tyytyväinen koska parkkipaikkoja on hyvin tarjolla.

5. Sisääntulo

Seija on paikalla puoli tuntia etukäteen varmistaakseen, ettei myöhästy. Häntä jännittää hieman. Hän empii vielä ovella, koska epäilee, ettei osaa riittävästi tullakseen opastukseen.

6. Aulassa

Seijaa tervehditään aulassa ja häneltä kysytään, onko hän tulossa digiopastukseen. Hänet ohjataan oikeaan suuntaan ja häneltä kysytään, onko hänellä mukana verkkopankkitunnukset ja oma laite.

7. Ennen alustusta

Seijalla on mahdollisuus keskustella digiin liittyvistä asioista alustajan tai opastajien kanssa. Seija on tyytyväinen, kun hänen ei tarvitse kysyä “tyhmiä” kysymyksiä alustuksen aikana.

8. Alustus

Seija kuuntelee alustuksen tarkkaavaisesti ja tekee itselleen muistiinpanoja.

9. Opastus

Alustuksen jälkeen Seijan on mahdollista kokeilla itse alustuksen aihetta. Seijalla ei ole omaa konetta, joten hän saa lainata kirjaston läppäriä. Saman ikäiseltä opastajalta Seijan on turvallista kysyä mieltä painavia kysymyksiä.

10. Opastuksen jälkeen

Seija huomaa hämmästyksekseen osanneensa käyttää esiteltyä palvelua hyvin vaikka olikin aluksi epäluuloinen. Opastaja kehui Seijan taitoja. Siitä jäi hyvä mieli.

11. Muille asioille

Seija käy hoitamassa muita asioita, koska opastus on ollut sopivalla paikalla matkan varrella.

12. Kotiin

Matkalla kotiin Seija ajattelee kokeilla palvelua kotona heti uudestaan. Opastuksen yhteydessä kehotettiin kokeilemaan palvelua mahdollisimman pian uudestaan. Sillä tavalla asiat jäävät paremmin mieleen.

13. Kertaus

Seija kertaa oppimaansa kotona. Hän huomaa, ettei muistakaan, miten palvelu toimi. Seijalla on kaksi vaihtoehtoa:

  • Hän menee seuraavalla viikolla asiointipisteelle, jossa hän pääsee kertaamaan henkilökohtaisessa ohjauksessa palvelun käyttöä. Seija muistaa nähneensä asiointipisteen opastajan digiopastuksessa, joten häneltä on helppo kysyä aiheesta uudelleen.
  • Seija kuuli digiopastuksessa, että henkilökohtaista apua on mahdollista tilata myös kotiin. Hän soittaa digiopastuksessa jaetun esitteen puhelinnumeroon ja tilaa 4H-Digihelpparin käymään luonaan. Kotikäynti järjestyykin jo seuraavalle päivälle. Seija päättää ostaa kaupasta pullat kiitokseksi opastajalleen.

14. Kokemusten jakaminen

Seija on erittäin tyytyväinen, että uskaltautui mukaan digiopastukseen. Hän kehuu digiopastusta ja henkilökohtaista palvelua ystävilleen käydessään heidän kanssaan lounaalla. Ystävät kiinnostuvat digiopastuksista ja aikovat tulla mukaan seuraavalla kerralla.

Koordinaattorin palvelupolku

Koordinaattorihahmo, jolla on kädessään markkinointimegafoni ja toisessa kädessä älypuhelin viestintää varten.

1. Ennen tilaisuutta

Ennen tilaisuutta koordinaattori (esimerkiksi kansalaisopisto) varaa tilan ja tilaa pöytiä, tuoleja ja läppäreitä tai muita laitteita lainaan. Koordinaattori ohjeistaa alustajan ja varmistaa yhteistyökumppaneilta, että opastajia on tulossa mukaan riittävästi.

Koordinaattori toimittaa markkinointimateriaalin sanomalehteen, flyerit yhteistyökumppaneille, tapahtumailmoituksen someen (Facebook, Twitter, LinkedIn), seurakunnille, eläkeläisjärjestöille ja tapahtumakalentereihin sekä valmiin materiaalin kirjastojen infonäytöille.

2. Tilaisuudessa

Koordinaattori tuo tilaisuuteen mukanaan hiiret läppäreitä varten ja asettelee tuolit, pöydät ja tietokoneet paikoilleen.  Hän ottaa vastaan alustajan ja ohjaa tämän oikeaan paikkaan.

Koordinaattori juontaa tilaisuuden ja esittelee verkoston toimijat, näiden roolit ja palvelut. Opastuksen aikana hän on mukana opastamassa ja keskustelee osallistujien kanssa.

Opastuksen lopuksi koordinaattori kerää palautetta sähköisellä kyselyllä osallistujilta tabletilla ja jakaa osallistujille mainoksia, joissa kerrotaan, mistä digitukea saa jatkossa.

Lopuksi koordinaattori kiittää alustajaa ja purkaa tuolit ja pöydät yhdessä kirjaston henkilöstön kanssa.

3. Tilaisuuden jälkeen

Tilaisuuden jälkeen koordinaattori käy läpi palautteen ja tekee tilastoinnit tapahtumista.

Kirjaston palvelupolku

1. Ennen tilaisuutta

Kirjasto jakaa verkostolle tietoa siitä, mitä ikäihmiset kysyvät kirjastossa. Näin voi löytyä aiheita digiopastuksiin.

Kirjaston henkilökunta on perehtynyt tuleviin tilaisuuksiin ja osaa vastata tiedusteluihin.

2. Tilaisuudessa

Kirjasto järjestää tilaan riittävän määrän istumapaikkoja, pöytiä ja lainaläppäreitä tai muita laitteita. Henkilökunta ottaa vastaan osallistujat ja ohjaa heidät eteenpäin oikeaan paikkaan. Henkilökuntaa on paikalla myös vastaamassa kysymyksiin ja pitämässä seuraa ennen tilaisuuden alkua. Kirjaston väki on tarvittaessa mukana opastamassa, jos osallistujia on runsaasti.

3. Tilaisuuden jälkeen

Opastuksen jälkeen kirjastossa ollaan valmiita auttamaan senioreja, jos he tulevat hakemaan apua digiopastuksen aiheen kertaamisessa.

Kirjasto myös välittää verkostolle tietoa digiopastuksesta saamastaan palautteesta.

4H:n palvelupolku

4H-teepaitaan pukeutunut pitkähiuksinen tyttö, kädessään Minustako digihelppari -esite.

1. Ennen tilaisuutta

Ennen tilaisuutta 4H kouluttaa 4H-Digihelpparit ja rekrytoi nuoria opastajiksi tilaisuuteen ja ohjeistaa heidät. 4H myös jakaa tietoa tilaisuuksista omissa viestintäkanavissaan.

2. Tilaisuudessa

4H:n työllisteyt nuoret opastavat apua tarvitsevia tilaisuudessa kiireettömästi ja kärsivällisesti.

Lopuksi koordinaattori kiittää alustajaa ja purkaa tuolit ja pöydät yhdessä kirjaston henkilöstön kanssa.

3. Tilaisuuden jälkeen

Tilaisuuden jälkeen 4H ottaa vastaan puhelimitse tai verkkolomakkeella lähetetyt senioreiden kotikäyntipyynnöt ja ohjaa ne koulutetuille nuorille, jotka tekevät varsinaiset kotikäynnit.

4H myös välittää tietoa kotikäyntien määristä verkostolle ja maksaa palkat kotikäyntejä tehneille nuorille.

Asiointipisteen palvelupolku

1. Ennen tilaisuutta

Asiointipiste välittää verkostolle tietoa siitä, mitä ikäihmiset kysyvät asiointipisteillä. Tätä kautta voi löytyä aiheita digiopastuksiin.

Asiointipiste välittää tietoa digiopastuksista esitteiden avulla, infonäytöillä ja henkilökohtaisissa kohtaamisissa. Asiointipisteen henkilökunta on perehtynyt tuleviin tilaisuuksiin ja osaa vastata tiedusteluihin.

2. Tilaisuudessa

Asiointipisteen edustaja seuraa alustusta ja päivittää tällä tavalla omia tietoja alustuksen aiheesta. Hän on tarvittaessa mukana ohjaamassa, jos osallistujia on runsaasti.

3. Tilaisuuden jälkeen

Tilaisuuden jälkeen asiointipisteellä ollaan valmiina auttamaan senioreita, jos he tulevat hakemaan apua digiopastuksen aiheen kertaamisessa.

Asiointipiste välittää verkostolle tietoa digiopastuksesta saamastaan palautteesta.

Asiointipisteen työntekijä, kädessään tablettitietokone. Tabletin ruudulla on ihmishahmo, jonka päällä on kysymysmerkki. Puhekuplassa tekstinä "Kohderyhmä?".

Digitukea antavan yhdistyksen tai järjestön palvelupolku

Yhdistyksen edustaja näyttää peukkua katsojalle. Hänellä on päällään Enter ry:n paita. Hahmon ympärillä tekstit "Digihelppari" ja "Tsemppari"

1. Ennen tilaisuutta

Yhdistys on mukana suunnittelemassa 4H-yhdistyksen Digihelppari-koulutusta ja rekrytoi vapaaehtoisia opastajiksi tilaisuuteen sekä ohjeistaa heidät.

Yhdistys jakaa tietoa omissa viestintäkanavissaan.

2. Tilaisuudessa

Vapaaehtoiset ovat paikalla vastaamassa kysymyksiin jo ennen alustusta. Alustuksen jälkeen vapaaehtoiset opastavat apua tarvitsevia tilaisuudessa kiireettömästi ja kärsivällisesti. Opastuksen ohessa he myös kehuvat osallistujia ja rohkaisevat heitä eteenpäin.

3. Tilaisuuden jälkeen

Tilaisuuden jälkeen vapaaehtoiset jakavat tilaisuudessa saamansa palautteen yhdistykselle. Yhdistys jakaa verkostolle tietoa digiopastuksesta saamastaan palautteesta.

Alustajan palvelupolku

Tilaisuuden alustajan palvelupolku kertoo perusasiat alustajan tehtävistä.

1. Ennen tilaisuutta

Saa ohjeistuksen alustusta varten koordinaattorilta ja valmistelee alustuksen tämän perusteella.

2. Tilaisuudessa

Alustaja saapuu paikalle ja tapaa koordinaattorin. Ennen alustusta alustaja vastaa osallistujien esittämiin kysymyksiin ja pitää alustuksen saatujen ohjeiden mukaisesti. Alustuksen jälkeen hän vastaa osallistujien kysymyksiin.

3. Tilaisuuden jälkeen

Tilaisuuden jälkeen alustaja sopii koordinaattorin kanssa mahdollisesta jatkosta.